Tyttö ja aikuinen pelaavat ulkona ristinollaa maalatuilla kivillä
Kuva: Visit Tampere, Laura Vanzo

 

Joustavan esi- ja alkuopetuksen kehittämisprosessin jatkoryhmä

Koulutus on osa Tampereen ympäryskuntien inkluusion kehittämistä tukevan yhteistoiminnan jatkohanketta.

Moniosainen koulutus

Tämä koulutusprosessi on suunnattu vuonna 2021 joustavan esi- ja alkuopetuksen kehittämisprosessiin osallistuneelle henkilöstölle.

Jatkokoulutuksen aikana saadaan syvempää osaamista ja tukea kunnan ja yksikön oman joustavan esi- ja alkuopetuksen suunnitelman toimeenpanoon ja jatkotyöstämiseen.

Koulutusprosessi alkaa jatkohankkeen puolen päivän mittaisella kick off -webinaarilla 2.2.2022.

Koulutusprosessi jatkuu kolmella yhteisellä etäkoulutusiltapäivällä: Ensimmäinen koulutuskerta on 17.3. klo 12.15-15.00. Toiseen etäiltapäivään 19.5. klo 12.15-15.00 osallistuvat sekä tämän jatkokoulutusryhmän osallistujat että vuonna 2022 aloittavan peruskoulutusryhmän osallistujat. Kolmas etäkoulutusiltapäivä on 9.9. klo 12.15-15.00.

Lisäksi osallistujat saavat kolme kertaa kuntakohtaista konsultointia ja ohjausta. Näiden kuntakohtaisten etäsparrausten ajankohdat sovitaan erikseen kouluttajien kanssa. Kuntakohtainen konsultointi ja ohjaus voi kohdentua esimerkiksi johtamisen näkökulmaan tai konkreettisesti hyvään vauhtiin edenneen yksikön tukemiseen. Ainakin ensimmäiseen sparrauskertaan osallistutaan yhdessä lähiesihenkilöiden kanssa.

Koulutusprosessi päättyy hankkeen koko päivän mittaiseen päätöswebinaariin 11.11.

Koulutusprosessin kouluttajina toimivat Tarja Tuomainen (KM, opettaja, opettajankouluttaja, rehtori, OPPIVA-verkoston ja Edita Publishing Oy:n oppimisen koulutusten kehityspäällikkö) ja Anna Helenius (KM, luokanopettaja, kouluttaja) Editalta. Koulutusprosessin aikana on myös vierailevia asiantuntijoita ja case-esimerkkejä.

Lisätietoja

Koulutukseen onnistuneesti ilmoittautuneille lähetetään vahvistusviesti. Vahvistusviestit saattavat päätyä roskapostin joukkoon, joten tarkistathan myös roskapostikansion.

Koulutusprosessin jälkeen osallistujat saavat sähköpostiinsa palautelinkin. Annathan palautetta aina käytyäsi koulutuksessa, jotta voimme kehittää toimintaamme.

Voit kysyä koulutukseen liittyvistä asioista Osakkeen koordinaattorilta Susanna Kettuselta ([email protected], p. 040 511 72 30).


Suoritustapa

Koulutusprosessi toteutetaan etätoteutuksena. Osallistujat saavat osallistumislinkin sähköpostiinsa viimeistään edellisenä päivänä.


Materiaalit

Koulutusprosessin materiaalit kootaan ryhmän yhteiselle Howspace-alustalle.


Hintatiedot

Hanke on valtionavustushanke, jossa ovat mukana Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Valkeakoski, Vesilahti ja Ylöjärvi. Hankkeen kustannuksista ja omavastuuosuuksista on sovittu erillisellä sopimuksella. Hankkeeseen osallistuvat kunnat voivat nimetä hankkeen koulutuksiin erikseen sovitun määrän henkilöitä ilman erillistä maksua. Kunnat saavat myös laskuttaa koulutuksesta aiheutuvat sijaiskulut hankkeelta.