
Tervetuloa mukaan koulutukseen, jossa tarkastellaan sekä omaa kielellistä osaamista että kielellisen ja kulttuurisen moninaisuuden huomioimista varhaiskasvatuksessa.
Koulutus on suunnattu varhaiskasvatuksen koko henkilöstölle.
Tutkimustietoon pohjautuvassa koulutuksessa on tavoitteena pohtia, miten eri kielitaustoista tulevien lasten ja perheiden osallisuutta voidaan varhaiskasvatuksessa tukea. Lisäksi tutustumme varhaiseen kielikasvatukseen sekä siihen, miten kielitietoisuutta voidaan vahvistaa varhaiskasvatuksen arjessa esimerkiksi kielisuihkutustuokioiden avulla.
Kouluttajana toimii FT, yliopistonlehtori Raisa Harju-Autti (Kokkolan yliopistokeskus Chydenius, Jyväskylän yliopisto)
Koulutusta ei tallenneta.
Koulutus toteutetaan osana Opetushallituksen rahoittamaa Kansainvälisyys varhaiskasvatuksessa sekä esi- ja perusopetuksessa -hanketta. Koulutus on osallistujille maksuton.
- Lisätietoja
- Materiaalit
- Hintatiedot
Koulutukseen onnistuneesti Ilmoittautuneille lähetetään vahvistusviesti. Vahvistusviestit saattavat päätyä roskapostin joukkoon, joten tarkistathan myös roskapostikansion.
Koulutuksen jälkeen osallistujat saavat sähköpostiinsa palautelinkin. Annathan palautetta aina käytyäsi koulutuksessa, jotta voimme kehittää toimintaamme!
Voit kysyä koulutukseen liittyvistä asioista suunnittelija Johanna Rausteelta, johanna.rauste(at)tampere.fi.
Koulutuksen materiaalit lähetetään osallistujille muutamaa päivää koulutuksen jälkeen.
Koulutus toteutetaan osana Opetushallituksen rahoittamaa Kansainvälisyys varhaiskasvatuksessa sekä esi- ja perusopetuksessa -hanketta. Koulutus on osallistujille maksuton.