Pressikuva Kirsi Kallio
Kuva: Sam Jamsen

 

PedaBoss: Osaamisen johtaminen

PedaBoss -aamussa tutustumme osaamisen johtamiseen.

Yksiosainen koulutus

PedaBoss -aamut on suunnattu johto-, esimies- ja tiiminvetotehtävissä toimiville kasvatus- ja opetusalalla.

Pedaboss -aamussa keskustellaan siitä, mitä osaamisen johtamisella tarkoitetaan ja millaisia osaamisen johtamisen keinoja voit käyttää työssäsi. 

Perinteisesti osaaminen on nähty yksilön ominaisuutena. Se on jotain joka tallentuu henkilön tietoihin ja taitoihin. Työelämässä tarvitaan kuitenkin myös yhteisöllistä kyvykkyyttä. Se on osaamista, joka kehittyy ja kehkeytyy yhteisessä toiminnassa ja tallentuu yhteisön omaisuudeksi. Tällä kyvykkyydellä saadaan toteutettua toiminnan perimmäistä motiivia, joka opetus- ja kasvatusalalla kohdistuu lasten ja nuorten kasvun tukemiseen sekä yhteiskunnallisten tarpeiden täyttämiseen.

Kokoelma huippuunsa viritettyjä yksilöpelaajia ei vielä tee joukkuetta. Johtajan tulee samaan aikaan sekä ohjata yksilöitä kehittämään omaa henkilökohtaista osaamistaan että saada heidät tuottamaan arvoa yhteiseen toimintaan. Haastetta lisää, että moninaistuvassa työelämässä joukkueetkin vaihtuvat lennossa.

Miten siis kasvattaa yhteisöllistä kyvykkyyttä tilanteessa, jossa yhteisö muuttuu koko ajan? Tämä haaste on esimerkki pirullisesta ongelmasta, jollaisia moderni johtaja kohtaa entistä enemmän. Pirullisia ongelmia on yleensä mahdoton ratkaista selkeästi määriteltyihin organisaatioihin ja pysyviin työsuhteisiin pohjautuvien perinteisten johtamisoppien puitteissa.

PedaBoss-aamussa mukana kouluttamassa ja keskustelemassa on organisaatiokonsultti, tietokirjailija, johdon coach Kirsi Elina Kallio. Kirsi on taustaltaan puheviestinnän lisensiaatti, Jyväskylän yliopisto sekä aikuiskasvatuksen ja kehittävän työntutkimuksen tohtoriopiskelija, Helsingin yliopisto. Kirsi työskentelee osana Humap Oy:n konsulttiekosysteemiä ja johtaa perustamaansa Kasvun Katalyytti Oy:ta. 

Lisätietoja

Koulutukseen onnistuneesti Ilmoittautuneille lähetetään vahvistusviesti. Vahvistusviestit saattavat päätyä roskapostin joukkoon, joten tarkistathan myös roskapostikansion.

Koulutuksen jälkeen osallistujat saavat sähköpostiinsa palautelinkin. Annathan palautetta aina käytyäsi koulutuksessa, jotta voimme kehittää toimintaamme!

Voit kysyä koulutukseen liittyvistä asioista Osakkeen palvelupäällikkö Katariina Ratialta (katariina.ratia(at)lempaala.fi / p. 044 431 4213).


Materiaalit

Kaikki koulutuksen materiaalit löytyvät jälkikäteen Eeventistä tältä sivulta. Materiaalit näkyvät sivun alareunassa. Tämä edellyttää, että olit ilmoittautunut koulutukseen, ja olet kirjautuneena Eeventtiin. Käythän siis itsenäisesti ottamassa materiaalin talteen koulutuksen jälkeen.


Hintatiedot

Palvelua ohjaavien ja rahoittavien kuntien (Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Tampere, Vesilahti ja Ylöjärvi) kasvatus- ja opetusalan henkilöstö voi osallistua koulutuksiin kuntien maksamalla vuosimaksulla rajattomasti. Osake ei maksa osallistujien sijais- tai matkakuluja, ellei asiasta toisin mainita.

Muiden Pirkanmaan kuntien sekä yksityisten varhaiskasvatuksen ja opetuksen järjestäjien henkilöstö voi myös osallistua useimpiin koulutuksiin (tarkistathan koulutuksen kuvauksesta onko osallistuminen rajattu tietyille kunnille). Tällöin organisaatioita laskutetaan laskennallinen 100€/hlö/ktp. niistä koulutuksista ja tapahtumista, joihin on osallistuttu (1 ktp. = 1 henkilön 6h koulutuspäivä). Osake laskuttaa koulutuksista kaksi kertaa vuodessa. Mukaan voivat tulla uudet pirkanmaalaiset varhaiskasvatuksen ja/tai koulutuksen järjestäjät, kun asiasta sovitaan Osakkeen kanssa. Olethan tällöin yhteydessä palvelupäällikköön [email protected] .