Nainen seisoo käsissään aivot
Kuva: Mona Moisala

 

PedaBoss: Aivoystävällinen johtaminen

PedaBoss –aamussa pureudumme aivoystävälliseen johtamiseen. Tavoitteena on hyödyntää modernia aivotutkimusta tuomaan uusia näkökulmia työntekijöiden jaksamisen ja työtehon tukemiseen sekä oman työn kehittämiseen.

Yksiosainen koulutus

PedaBoss -aamut on suunnattu johto-, esimies- ja tiiminvetotehtävissä toimiville kasvatus- ja opetusalalla.

Mona Moisalan luento perehdyttää aivojohtamisen saloihin. Aamun tavoitteena on hyödyntää modernia aivotutkimusta tuomaan uusia näkökulmia työntekijöiden jaksamisen ja työtehon tukemiseen sekä oman työn kehittämiseen. Monan johdolla keskustellaan mm. siitä, miten työyhteisön työtapoja voisi kehittää aivoystävällisemmäksi, ja miten muuttuvassa työelämässä työntekijöiden hyvinvointia ja työintoa voidaan parhaalla tavalla tukea

Mukana alustamassa ja keskustelemassa on aivotutkimuksesta väitellyt psykologian tohtori, aivoasiantuntija Mona Moisala.

Lisätietoja

Koulutukseen onnistuneesti Ilmoittautuneille lähetetään vahvistusviesti. Vahvistusviestit saattavat päätyä roskapostin joukkoon, joten tarkistathan myös roskapostikansion.

Koulutuksen jälkeen osallistujat saavat sähköpostiinsa palautelinkin. Annathan palautetta aina käytyäsi koulutuksessa, jotta voimme kehittää toimintaamme!

Voit kysyä koulutukseen liittyvistä asioista Osakkeen palvelupäällikkö Katariina Ratialta (katariina.ratia(at)lempaala.fi / p. 044 431 4213).


Materiaalit

Koulutuksen materiaalit löytyvät jälkikäteen Eeventistä tältä sivulta. Materiaalit näkyvät sivun alareunassa. Tämä edellyttää, että olit ilmoittautunut koulutukseen, ja olet kirjautuneena Eeventtiin. Käythän siis itsenäisesti ottamassa materiaalin talteen koulutuksen jälkeen.


Hintatiedot

Palvelua ohjaavien ja rahoittavien kuntien (Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Tampere, Vesilahti ja Ylöjärvi) kasvatus- ja opetusalan henkilöstö voi osallistua koulutuksiin kuntien maksamalla vuosimaksulla rajattomasti. Osake ei maksa osallistujien sijais- tai matkakuluja, ellei asiasta toisin mainita.

Muiden Pirkanmaan kuntien sekä yksityisten varhaiskasvatuksen ja opetuksen järjestäjien henkilöstö voi myös osallistua useimpiin koulutuksiin (tarkistathan koulutuksen kuvauksesta onko osallistuminen rajattu tietyille kunnille). Tällöin organisaatioita laskutetaan laskennallinen 100€/hlö/ktp. niistä koulutuksista ja tapahtumista, joihin on osallistuttu (1 ktp. = 1 henkilön 6h koulutuspäivä). Osake laskuttaa koulutuksista kaksi kertaa vuodessa. Mukaan voivat tulla uudet pirkanmaalaiset varhaiskasvatuksen ja/tai koulutuksen järjestäjät, kun asiasta sovitaan Osakkeen kanssa. Olethan tällöin yhteydessä palvelupäällikköön [email protected] .