Koulutukset
Tervetuloa tutustumaan Tampereen varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja perusopetuksen koulutuksiin ja tapahtumiin. Sivulta löydät myös seudullisen osaamisen kehittämispalvelun (Osakkeen) järjestämät koulutukset ja tapahtumat.
Koulutukset näkyvät janalla aikajärjestyksessä. Voit myös hakea tietoa koulutuksen nimellä ja asiasanoilla.
Pääset ilmoittautumaan koulutuksiin, kun olet ensin kirjautunut järjestelmään.
Suotimet

PedaBoss -aamussa tutustumme mindfulness-harjoituksiin ja niiden keskeisiin hyötyihin kahden tunnin rentouttavassa, palauttavassa ja virkistävässä koulutuksessa.

AVEKKI -koulutuksessa keskeisimpiä painopistealueita on aggression ennakoinnin ja tilanteissa tarvittavien vuorovaikutustaitojen osaaminen.

Itsesäätelyn taito on yksi tärkeimmistä taidoistamme, jolla on suuri vaikutus kouluvalmiuteen sekä opinnoissa pärjäämiseen. Samaan aikaan itsesäätelyn haasteet ovat koulun arjessa yksi eniten kuormittavista tekijöistä.

Koulutusohjelman aikana perehdytään syvällisesti ja monipuolisesti hyvinvointitaitojen opettamiseen. Koulutus perehdyttää osallistujat positiiviseen pedagogiikkaan sekä kolmeen eri laaja-alaiseen hyvinvointitaitoon.

Koulutus tarjoaa kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan ja erityispedagogiikkaan pohjautuvia pedagogisia työkaluja, joilla sujuvoittaa nepsyarkea yläkouluissa.

AVEKKI -koulutuksessa keskeisimpiä painopistealueita on aggression ennakoinnin ja tilanteissa tarvittavien vuorovaikutustaitojen osaaminen.

Lasten ja nuorten kanssa toimivan aikuisen kyky toimia vakauttavana kanssasäätelijänä on keskeistä säätelyapua tarvitsevan lapsen/nuoren hyvinvoinnin, ja myös koko ryhmän toimivuuden kannalta.

AVEKKI -koulutuksessa keskeisimpiä painopistealueita on aggression ennakoinnin ja tilanteissa tarvittavien vuorovaikutustaitojen osaaminen.

AVEKKI -koulutuksessa keskeisimpiä painopistealueita on aggression ennakoinnin ja tilanteissa tarvittavien vuorovaikutustaitojen osaaminen.

Verkkokurssi antaa eväitä ja konkreettisia työkaluja monikielisen oppilaan kielitaidon kehittymisen tukemiseen kaikilla oppitunneilla. Verkkokurssin kesto on noin 3h, ja se suoritetaan itsenäisesti ja joustavasti 31.7.2023 mennessä.

Viisiosainen koulutuskokonaisuus perehdyttää syvällisesti ja monipuolisesti positiiviseen pedagogiikkaan ja laaja-alaiseen hyvinvointiopetukseen.

Viisiosainen koulutuskokonaisuus perehdyttää syvällisesti ja monipuolisesti positiiviseen pedagogiikkaan ja laaja-alaiseen hyvinvointiopetukseen.

Koulutuksen tavoitteena on vahvistaa osaamista lasten hyvinvoinnin tukemisessa erityisesti varhaiskasvatuksen arjen yhteisöllisyyden, lasten osallisuuden, myönteisen tunnistamisen sekä positiivisen oppimisen teemoissa.

Koulutuksessa perehdymme tuen tarpeessa olevien opiskelijoiden hyvinvoinnin ja jaksamisen tukemiseen lukiossa.

Koulutuksessa perehdymme tuen tarpeessa olevien opiskelijoiden hyvinvoinnin ja jaksamisen tukemiseen lukiossa.

Koulutuksessa käydään läpi hyvän vuorovaikutuksen periaatteita ja käytäntöä varhaiskasvatuksessa.