Työpaja täynnä iloista hersyvää kuvataiteen iloa!
Koulutus on suunnattu esi- ja alkuopetuksen henkilöstölle.
Työpaja täynnä iloista hersyvää kuvataiteen iloa! Tässä pedakahvilassa laitamme kädet saveen, tai oikeastaan maalipurkkiin. Siveltimet ja kynät kädessä jutellaan, nauretaan ja kehitetään töitämme edelleen.
Kokeilemme useita erilaisia tekniikoita, jotka ovat suoraan toteutettavissa esi- ja alkuopetuksessa ja käyvät myös yhteistoimintatunneille. Tekniikat ovat helppoja, tuoreita ja kaikkien toteutettavissa, ja niihin tarvittavat välineet ovat alakoulujen perusvälineistöä (vesivärit, siveltimet, vahaliidut). Kaikki tekniikat ja työideat perustuvat esi- ja alkuopetuksen opetussuunnitelmiin ja niiden paikallisista tarkennuksista löytyviin tavoitteisiin. Töiden tekemisen lomassa tutustumme näihin tavoitteisiin sekä kuvataidetyön aloittamisen ja tekemisen lähtökohtiin. Pohdimme sitä, miten lasten kanssa töitä havainnoidaan, tarkastellaan ja niistä keskustellaan.
Ideoimme myös yhdessä töiden ja tekniikoiden soveltamista ja kehittämistä.
Varusteet: taiteen tekemistä sietävä vaatetus ja omat sakset. Leikkaa valmiiksi erilaisia kuvia aikakauslehdistä (noin oman kämmenen kokoisia). Työpajasta löytyy kuitenkin myös lehtiä leikeltäväksi!
Pedakahvilan vetäjinä toimivat tutoropettajat Kaisa Tuomarla ja Anne Piirainen, pitkän linjan alkuopettajat ja taideharrastajat.
- Lisätietoja
- Suoritustapa
- Materiaalit
- Hintatiedot
Ennen pedakahvilan alkua on tarjolla kahvit/ teetä ja pientä syötävää.
Lisätietoa pedakahvilasta voit kysyä maija.viherkari@tampere.fi.
Livekoulutus.
Koulutusten materiaalit löytyvät kunkin koulutuksen sivulta muutamaa päivää koulutuksen jälkeen. Käythän siis itsenäisesti poimimassa materiaalit Eeventistä.
Pedagoginen kahvila on Joustava esi- ja alkuopetushankkeen kustantamaa täydennyskoulutusta.