
Itsesäätelytaitojen kehityksen ensimmäinen tärkeä herkkyyskausi osuu lapsen varhaiskasvatusvuosiin. Tässä koulutuksessa pohdimme miten aikuisina voimme omalla toiminnallamme tukea lapsia uusien taitojen oppimisessa.
Koulutus on suunnattu kaikille varhaiskasvatuksessa työskenteleville.
Itsesäätely ja toiminnanohjaus
Varhaiskasvatuksen arki on usein vauhdikasta. Päiväkodissa on vilskettä ja vilinää. Ryhmissä on eri ikäisiä, eri kehitysvaiheessa olevia ja erilaisia taitoja harjoittelevia lapsia. Lapset tarvitsevat uusien taitojen harjoitteluun turvallisen ympäristön, jossa kannustetaan kokeilemaa, tuetaan kun lapsen taidot eivät vielä itsenäisesti riitä, ja iloitaan onnistumisista.
Itsesäätelytaitojen kehityksen ensimmäinen tärkeä herkkyyskausi osuu lapsen varhaiskasvatusvuosiin. Tässä koulutuksessa pohdimme miten aikuisina voimme omalla toiminnallamme tukea lapsia uusien taitojen oppimisessa:
- Mietimme, miten aikuiset voivat vaikuttaa varhaiskasvatusympäristön ilmapiiriin rauhallisen, oppimiseen kannustavan ympäristön luomiseksi.
- Palautamme mieliin itsesäätelyn kehittymisen vaiheet ja kerromme konkreettisin esimerkein, miten aikuinen voi tukea lapsen tunteiden hallinnan ja itsesäätelytaitojen vahvistumista.
- Käymme läpi toiminnanohjauksen tapoja, joiden avulla aikuiset voivat tukea lasten oman toiminnanohjauksen kehittymistä sekä ryhmä-, että yksilötasolla.
Kouluttajina toimivat ohjaava opettaja Riina Niutanen ja ohjaava kuntouttaja, toimintaterapeutti Mirjami Ylikojola, Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri.
- Lisätietoja
- Suoritustapa
- Materiaalit
- Hintatiedot
Koulutukseen onnistuneesti Ilmoittautuneille lähetetään vahvistusviesti. Vahvistusviestit saattavat päätyä roskapostin joukkoon, joten tarkistathan myös roskapostikansion.
Koulutuksen jälkeen osallistujat saavat sähköpostiinsa palautelinkin. Annathan palautetta aina käytyäsi koulutuksessa, jotta voimme kehittää toimintaamme.
Olethan tarvittaessa yhteydessä Osakkeen Pihla Ruusukallioon (pihla.ruusukallio at tampere.fi).
Koulutus toteutetaan verkossa, linkki toimitetaan kaikille ilmoittautuneille sähköpostilla noin viikkoa ennen koulutusta.
Koulutus tallennetaan, kaikki koulutukseen osallistuneet saavat tallenteen käyttöönsä. Taltioinnin pääset katsomaan sähköpostiisi lähetettävästä linkistä 15.9.-15.12.2025 välisenä aikana.
Koulutuksen materiaalit löytyvät tältä sivulta 15.9. alkaen ja näkyvät sisäänkirjautuneille käyttäjille. Käythän siis itsenäisesti poimimassa materiaalit talteen.
Osake-palvelua ohjaavien ja rahoittavien kuntien (Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Tampere, Vesilahti ja Ylöjärvi) kasvatus- ja opetusalan henkilöstö voi osallistua koulutuksiin kuntien maksamalla vuosimaksulla rajattomasti. Osake ei maksa osallistujien sijais- tai matkakuluja, ellei asiasta toisin mainita.
Muiden Pirkanmaan kuntien sekä pirkanmaalaisten yksityisten varhaiskasvatuksen ja opetuksen järjestäjien henkilöstö voi myös osallistua koulutukseen. Tällöin organisaatioita laskutetaan jälkikäteen 100€/hlö/ktp. (1 ktp. = 1 henkilön 6h koulutuspäivä). Olethan tarvittaessa yhteydessä Osakkeen Pihla Ruusukallioon (pihla.ruusukallio at tampere.fi).