Koulutukset
Kaikki tarjolla olevat koulutukset
Suotimet

Oppimisen tuen järjestelmä muuttuu elokuussa 2025. Webinaarisarjan toisessa osassa syvennytään ryhmäkohtaiseen tukeen.

SeMoCo-koulutuksessa saa työkaluja arjen sujuvoittamiseksi, kun lapsella on käyttäytymiseen ja oppimiseen liittyviä haasteita.

Teemoina mm. varastojenhoito, SchoolStore ja ohjelmistohaasteet.

Hätäensiapukurssi 8 h on virallinen sertifioitu koulutus, jonka suorittanut osaa aloittaa hätäensiavun antamisen kurssin sisällön mukaisissa aiheissa.

Hätäensiapukurssi 8h on virallinen sertifioitu koulutus, jonka suorittanut osaa aloittaa hätäensiavun antamisen kurssin sisällön mukaisissa aiheissa.

AVEKKI -koulutuksessa keskeisimpiä painopistealueita on aggression ennakoinnin ja tilanteissa tarvittavien vuorovaikutustaitojen osaaminen.

Huhtikuussa järjestetään uudelleen toivottua koulutusta hankalan, uhkaavan ja aggressiivisen asiakkaan kohtaamisesta. Huomioitavaa on, että kyseinen koulutus käsittelee nimenomaan aikuisen kohtaamista.

Tiivis tunnin paketti motoristen taitojen havainnoinnin merkityksestä, Innostun liikkumaan -sivuston työkaluista havainnoinnin toteuttamiseksi sekä PIILO-tutkimuksen kuvallisen haastattelun käyttämisestä.

Vierailu Tampereen yliopiston psykologian laitoksella.

Koulutus tarjoaa käytännön vinkkejä ja tutkittuun tietoon pohjautuvia menetelmiä, joiden avulla voit rikastuttaa lasten oppimisympäristöä ja tukea lukemisen iloa.

Koulutuksesta saat tutkimusperustaista tietoa lukiolaisten opinnoissaan kokemista haasteista sekä konkreettisia tukikeinoja haasteiden ratkaisemiseksi.

PedaBoss-aamussa keskustellaan siitä, millaiset johtamiskäytännöt edistävät hyvinvointia tuottavaa oppimista ja osaamisen kehittymistä.

Kaksipäiväinen Ensiapukurssi EA 1 -koulutus on virallinen sertifioitu koulutus, josta saa Punaisen Ristin ensiapukortin eli pätevyystodistuksen.

Koulutus tarjoaa varhaiskasvatuksen opettajille innostavia ja helposti toteutettavia aktiviteetteja, jotka herättävät lasten uteliaisuuden luonnontieteitä ja matematiikkaa kohtaan leikin ja tutkimisen kautta.

Koulutuksessa kuulet haastavaksi koetun käyttäytymisen syistä, kohtaamisesta ja ennaltaehkäisystä.

Oppimisen tuen järjestelmä muuttuu elokuussa 2025. Webinaarisarjan kolmannessa osassa syvennytään oppilaskohtaiseen tukeen.

Koulutuksessa tarjotaan ideoita, eriyttäviä vinkkejä ja käytännön harjoitusmalleja toiminnallisiin työtapoihin, joilla tuetaan oppimista yksilölliset tarpeet huomioiden, motivaatiota ja oppimisen iloa sekä fyysistä aktiivisuutta ylläpitä

Kaksipäiväinen Ensiapukurssi EA 1 -koulutus on virallinen sertifioitu koulutus, josta saa Punaisen Ristin ensiapukortin eli pätevyystodistuksen.

Koulutus tarjoaa kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan ja erityispedagogiikkaan pohjautuvia pedagogisia työkaluja, joilla sujuvoittaa nepsyarkea yläkouluissa.

Ohjelmassa vapaata keskustelua ja Ria Sadelin puhumassa ryhmänohjauksesta.

Teemoina tekoäly englannin opetuksessa sekä Fulbright-opettajakokemus ja Qatarin suunnitelmat.